GATEWAY INLAND

Valtatie 9 ja sitä myötäilevä rautatie on Suomen kattavin yhtenäinen poikittaisväylä länsirannikolta Turusta maan itärajalle Niiralaan saakka. Valtatie 9 on lähes 700 kilometriä pitkä pääväylä, joka muodostaa Suomen ja Naton rajan idässä sekä kriittisen meriyhteyden Eurooppaan lännessä. Ysitie yhdistää viisi vahvaa yliopistokaupunkia; Turun, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun sekä suuren joukon elinvoimaisia seutukaupunkeja ja kuntia. Ysitie on sekä osa kansainvälistä TENT-T -verkostoa ja valtakunnallista liikennejärjestelmää, että keskeinen osa useiden maakuntien sisäistä liikenneinfraa. Ysitietä kutsutaan myös Suomen uloimmaksi kehätieksi. Ysitien vaikutusalueella asuu yli miljoona ihmistä ja merkittävä osa Suomen kansantuotteesta muodostuu Ysitien vaikutusalueella.

Ajankohtaista

 

YSIKÄYTÄVÄ POIKITTAISUOMEN NAPANUORAKSI

Poimintoja Tampereella 13.1.2012 pidetystä ysikäytävän kehittämisseminaarista. Kaupunginjohtaja Markku Andersson (Jyväskylän kaupunki): Isot väylät ja nykyiset liikennekäytävät edustavat pysyvyyttä...

SUOMI TARVITSEE YSIKÄYTÄVÄN

Kysymys ei ole tiestä, rautatiestä, tietoliikenteestä vaan yksinkertaisesti Suomen menestymisestä ja tulevaisuuden aluerakenteesta. Turun, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun yhdistävä...